Uratarinat

Faton Osmani – Team Leader

 

Kosovosta kotoisin olevan Fatonin tarkoituksena oli mennä lukion lisäksi myös yliopistoon Kosovossa. Faton tapasi vaimonsa vuonna 2009 ja suunnitelmat muuttuivat pian naimisiin mentyään. ”Aluksi tarkoituksemme oli asua Kosovossa. Päädyimme kuitenkin muuttamaan Suomeen, sillä vaimoni on syntynyt Suomessa ja hänen perheensä on asunut täällä jo vuosikymmeniä.”

Ensimmäiset kuukaudet Suomessa olivat vaikeimpia aikoja Fatonin elämässä. Energiselle ja ahkeralle Fatonille oli jo pienenä opetettu, että raha täytyy ansaita. Siksi 2,5 vuoden työttömyys tuntui painajaismaiselta. Faton ryhtyi opiskelemaan suomen kieltä puoleksi vuodeksi integroituakseen paremmin Suomeen. Muutamia kuukausia Faton toimi myös talon rakentajana, mutta siellä työt loppuivat talven tullessa.

Freshistä Faton oli kuullut puolisoltaan jo Kosovossa asustaessaan. Lisäksi uusi tuttavuus Pietarsaaresta kertoi pelkästään hyvää työnantajastaan Freshistä. ”Hain töistä Freshiltä monen monta kertaa, sillä mielestäni työpaikka tuntui omalta kuulemani perusteella. Myös työt ruuan parissa aidosti kiinnostivat. Aiemmin olin työskennellyt apukokkina, tarjoilijana, baarimikkona ja baristana.” Faton haki töitä Freshiltä todella aktiivisesti, kymmeniä kertoja ennen kuin sai kutsun odottamaansa työhaastatteluun.

Faton muistaa vielä tänä päivänäkin ensimmäisen työpäivänsä tuotannossa kesätyöntekijänä kesäkuussa 2016. Työskentely ei silloin ollut läheskään yhtä organisoitua, mitä se on tänä päivänä. Faton muistaa myös samalla linjalla työskennelleet ihmiset, sillä he olivat todella auttavaisia ja opettivat paljon uudesta työstä.

”Tein usein tuplavuoroa tai olin ylitöissä. Ihan milloin vain Freshillä tarvittiin, niin olin täällä. Minulle tavattiinkin vitsailla, että Faton muuttaa pian Freshille. Mutta se oli vain siksi, koska aidosti halusin olla ja tehdä töitä Freshillä.” Faton painottaa Freshin loistavaa kulttuuria, joka korostuu erityisesti tuotannon puolella. Samalla linjalla työskentelee monia muita, jolloin tiimityö on välttämätöntä ja pääsee nopeasti tutustumaan uusiin työkavereihin.

Muutamia kuukausia myöhemmin Faton eteni linjaoperaattoriksi. Tässä tehtävässä kuului huolehtia kaikista valmistettavaan tuotteeseen liittyvästä asioista, kuten päättää valmistusjärjestys, varmistaa että komponentit ovat oikeat ja tuoreet, ja pakkauksen päivämäärä ja etiketti oikein. 

Yksi työkavereista kertoi Fatonille, että esimiehet odottivat häntä ruokasalissa. ”Minulla on heittää vitsiä ja hassutella. Matkalla ruokasaliin yritin miettiä, mitä olen mennyt tekemään. Perillä sanoin heille, etten se minä ollut. Molemmat repesivät nauruun.” Faton oli tehnyt kaiken juuri niin kuin piti ja siksi häneltä tiedusteltiin kiinnostusta vuoroesimiehen tehtävään ja samalla haastattelivat Fatonin. Huhtikuussa 2017 Faton aloitti vuoroesimiehen tehtävässä.

”Uskon, että eniten etenemiseeni vuoroesimieheksi vaikutti oma joustavuuteni, hard work ja smart work.”  Palavereissa Faton on osoittanut, että häneltä löytyy hyvä ideoita: ”Jos pakkausautomaatin ja etikettikoneen väliin jäi salaattirasia, ei sitä pystynyt näkemään etikettikoneen jälkeen. Tähän ehdotin ratkaisuksi peiliä linjaoperaattoreiden palaverissa.” Suuret peilit saatiin tuotantoon jo seuraavalla viikolla. Faton on myös ollut aktiivisesti mukana miettimässä tuotteiden valmistusjärjestystä, jotta työnteosta saataisiin tehokkaampaa.

Myöhemmin vuoroesimiehen tehtävänkuvaa laajennettiin ja tämä päivänä tehtävänimike on team leader. Team leaderin tehtäviin kuuluu lisäksi huolehtia omasta tiimistä.

”Muistan, kun lupasin itselleni, että jos minulta kysytään suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi jotain, niin vastaan aina takaisin samalla kielellä. Osasin alkuun vain muutamia sanoja ruotsiksi, mutta päätin yrittää silti.” Tämän lupauksen Faton piti ja vain kolmen vuoden jälkeen Faton selviää myös ruotsin kielellä, suomen-, englannin- ja albanian kielen lisäksi.

Fatonia inspiroi ja motivoi ihmiset sekä tutustuminen uusiin ihmisiin. Työnteko ihmisten ja ruuan parissa on juuri sitä, mistä hän on aina unelmoinut. Erityisen iloinen Faton on monikulttuurillisuudesta, sillä joka päivä hän pääsee oppimaan uutta eri kulttuureista. ”Jos haluaa tuntea jonkun, niin täytyy vain mennä kyselemään ja tutustumaan. Helposti tulee tippa linssiin, jos joku pitkäaikainen freshiläinen lähtee muualle”


 

”Esimiehenä minulle tärkeitä asioita työssäni ovat oikeudenmukaisuus, läsnäolo ja olla esimerkki muille. Teen parhaani, että asiat menisivät oikeudenmukaisesti. Meillä jokainen on samalla viivalla.”

 

Faton on huomannut muuttuneensa Freshillä. ”Kun jokainen vastaantuleva tervehtii sinua joka ikinen aamu, alat automaattisesti vastaamaan siihen. Vähitellen siitä tulee tapa ja muutut huomaamattasi freshiläiseksi. Ensimmäisenä päivänäsi samalla linjalla saattaa olla kuusi freshiläistä. Tulet huomaamaan, kuinka avuliaita kaikki ovat. He juttelevat sinulle ja heittävät vitsiä. Pian ujoutesi unohtuu ja olet juuri kuin kaikki muutkin täällä.”

Lähes kolmen vuoden ajan Faton on ottanut tuotannon työtehtäviin hakevia työhaastatteluihin ja on pannut merkille, että suomalaisille on haastavaa puhua itsestään. Faton rohkaisee suomalaisia puhumaan enemmän haastattelutilanteessa ja kertomaan rohkeasti itsestään. ”Työhaastattelut alkavat meillä usein kerro itsestäsi -kysymyksellä ja minä lupaan kuunnella sinua niin kauan kuin sinulla juttua riittää.” Ulkomaalaisille Faton antaa vinkiksi opetella kieliä. Vaikka Freshillä pärjääkin englannin kielellä, on suomen- ja ruotsin kielen taidoista hyötyä.